14.5.2014

Salkopavusta kohta satoa

Puoliso oli jostain lukenut, että salkopavun esikasvatus aloitetaan maaliskuussa. Niinpä hän maaliskuussa kylvi salkopapua ruukkuun. Ollaankin sitten oltu pavun kasvun kanssa vähän kiipelissä. Isompaa ruukkua, tukikeppiä, tukikeppien jatkamista jeesusteipin ja uusien keppien kanssa. Lämpimät ilmat ois enemmän kuin tarpeen, jotta voisimme istuttaa salkopavun ulos. Salkopapu pukkaa jo nyt meille satoa. Pisin palko on jo kolme-neljä senttinen. Kivahan se on saada aikaista satoa!


8.5.2014

Kukkotappelu

Keskeneräinen -blogin innoittamana muutama kuva fasaanien reviiritaistoista. Itse en osaa tarinoida hauskasti lintujen elämästä kuten Keskeneräinen blogissaan kirjoittaa. Kerron kuitenkin hieman kuvien taustasta. Tänään vietin etätyöpäivää. Olin hakemassa aamukahvia, kun keittiön ikkunasta katsoessa näin kolme fasaania yläkasvimaalla. Kukko sulkineen seisoa kohopenkin päällä ja katseli kahden kanan touhuja. Lähdin hakemaan kameraa ja tilanne oli ohi. Päätin kuitenkin olla jäämättä ilman kuvaa. Hiippailin ovesta ulos ja fasaanit vetäytyivät kohti puistoa. Kiersin heidän selustaan taka vasemmalta. Pusikosta kuului kahinaa ja näin toisen kukon, jolla ei ollut pyrstösulkia juoksevan kohti puistotietä. Pyrstösulallinen lähti perään ja sai karkulaisen kiinni puistotiellä. Minä hiippailin perässä ja ikuistin kahden fasaanikukon reviiritaiston.




6.5.2014

Painajainen

Näin viime yönä inhottavaa painajaista. Kaupungin kaavoitusvirastosta tulivat kertomaan, että talomme takana olevaan puistoon rakennetaan kerrostalo ja meidän tontista pakkolunastetaan sitä varten osa. Yritin selittää, että eihän siihen voi rakentaa. Maata pitäisi tuoda monttuun ja sehän on kaavoitettu puistoksi. Ja miten käy lintujen ja oravien. Mitä tapahtuu meidän maisemalle. En halua, että ihmiset kerrostalon ikkunoista tuijottaa meille sisään. Haluan aamupalaa syödessä ja kahvia nauttiessa katsella lintujen ja oravien touhuja. Mikään selitys ja vastustus ei auttanut. Virkamiehet olivat päättäneet, että siihen mahtuu hyvin yksi kerrostalo. Yritin vielä, että pientaloalueelle yksi kerrostalo. Miten typerältä se näyttää. Ei auttanut ei. Lopulta herätyskello pelasti minut piinasta.

Pelko jäi kalvamaan selkäydintä. Entäpä, jos joku joskus keksii jotakin niin typerää.

Eilen ei napostanut laittaa pottuja multaan sillä aamulla tilanne näytti tältä:

Takatalvi tuli Kanta-Hämeeseen 5.5.2014.
Tänään auringon paisteessa annettiin akka-auran laulaa ja laitettiin siemenperunat multaan. Siitä ei ole nyt kuvaa, sillä en jaksa lähteä enää sitä ottamaan. Olo on väsynyt. Huhtikuu oli vissiin liian rankka.

4.5.2014

Puutarhurin kevät on työn täyteinen

Tarkistin tänään, milloin laitoin timot itämään ja johan siitä on 12 päivää. Huomenna pitäisi timot saada multaan kasvamaan uutta perunaa. Tuommoiset tanakat ja lyhyet idut pottuihin on kasvaneet. Kai se kasvu siitä hyvin lähtee. Idätyksen aikana ei olla maattu pelkästään sohvan pohjalla. Toki sielläkin on tullut vietettyä aikaa iltaisin ja viikonloppusin aina kahvin ja ruuan yhteydessä. Kasvimaat on muokattu uutta kautta varten. Alakasvimaan ympäriltä lapion maata, jotta saatiin selkeämpi raja kasvimaalle ja "nurmikolle". Toiveena, että nurmikko ei pyrkisi kasvamaan kasvimaalle ja nurmikolta leviävät tuholaiset jättäisi potut rauhaan.



Pari uutta penkkiä hyötykasveille perustettiin myös. Toinen vanhaan betoniseen vesialtaaseen, jonka tyhjensin viime kesänä ajatellen siihen vesiaihetta. Altaassa ei vesi pysynyt ja en sitä halunnut lähteä kunnostamaan. Siispä vuorasimme pohjan ja reunat eristeellä ja kannoimme pohjalle risuja ja lehtiä.


Sitten olikin vuorossa puutarhakompostin kääntö ja kaksi vuotta muhineen kompostin hyödyntäminen. Rakensin vanhoista lattialankuista ja kanaverkosta seulan (pieni silmäinen verkko olisi paljon parempi, mutta nyt mentiin sillä mitä löytyi) ja seuloin melkoisen kasan multaa/kompostia ja kiikutin betonialtaaseen. Piti vielä lisätä pari säkkiä ostomultaakin. Betonialtaaseen tulee yrttipenkki, sillä se on keittiön lähellä.



Toinen uusi penkki hyötykasveille tehtiin yläkasvimaalle. Penkin kohdalla kasvoi ennen joku piisku. Se oli ihan kiva, mutta vuohenputkea vastaan se ei pärjännyt. Kaivoin ylös ja seuloin mullan juurista mahdollisimman tarkkaan. Kaivoin noin 30 cm syvän kuopan ja pohjalle hain Seija-myrskyn kaataman lahon koivun jäänteet. Sen päälle haravoitiin paljon lehtiä ja koivun oksia/risuja. Sitten tuhlattiin penkkiin loput keittiökompostin tuotokset ja lapioitiin seulottu multa takaisin päälle. Olisi tuo voinut olla enemmänkin koholla, mutta saa nyt luvan kelvata. Puoliso reinusti penkin kivillä eli eipä ole sitä kivikasaa enää nurmikolla riesana. Tähän penkkiin ajateltiin avomaan kurkkua. Vieressä olevaan tasamaahankin laitetaan jotain kasvamaan.


Ja kolmantena, mutta ei vähäisimpänä, on pientä hautakumpua muistuttava penkki raparperille. Tämä penkki on aurinkoisella paikalla kahden mustaherukkupensaan välissä.