13.9.2015

Niin on hidasta tämä remontointi

Olisi tosi hauskaa päivittää tänne keittöremontin edenneen hurjasti eteenpäin. Tämä ovien maalaus on tavallaan aika hidasta puuhaa, etenkin kun ansiotyöt rajoittaa tekemisen määrää. Olen nyt ruiskuttanut ovien julkisivun kolmeen kertaan ja sisäpuolen kertaalleen. Lähipäivinä olisi tarkoitus vielä toiseen kertaan ruiskuttaa sisäpuoli.

Aamupäivällä ruiskutellessa tuli mieleen muutama huomio. Sisällä maalatessa on hyvä huolehtia tuuletuksesta eli ikkunat auki. Pohjatyöt ei olleet riittävät. Koloja ja epätasaisuuksia on edelleen, vaikka omasta mielestäni tein kaiken tarkkaan. Paikkailua on ensimmäisen maalikerroksen jälkeen. Hionnan jälkeen paljastui vanhoja maalikerroksia joistakin kohdista ja ovet olivat sen vuoksi kirjavia. Tummempi pohja näkyy herkästi keltaisen maalin alta eli pohjamaalaus olisi voinut auttaa asiaa. Harkitsen julkisivuun neljättä ruiskutusta tämän vuoksi.
Vetolaatikoiden reunat olisi voinut teipata ja saada näin siistimmän rajan.


Kaappien päälle saa näppärästi ovet kuivumaan. Ruiskulla on helppo maalata pienetkin yksityiskohdat (etenkin vitriiniovet).


Valaistus on oltava hyvä. Riittävän korkea työpöytä säästäisi selkää. Käytössäni oleva matalahko retkipöytä ei ollut paras mahdollinen valinta.


Muutama huomio vielä Black & Deckerin maaliruiskusta HVLP400

  • todella helppo käyttöinen
  • nopeaa maalausta
  • suuttimen asennon vaihtaminen voisi olla näppärämpi
  • jälki on minun silmään tasainen ja hyvä
  • maalia kerääntyy suuttimen päähän joten sitä on välillä hyvä putsata, jotta ei tule roisketa
  • putsaaminen on rasittavaa, mutta sellaistahan se vaan on
  • letku oli välillä tiellä lattialla ja pariin otteeseen tallasin päälle
  • kuulosuojaimet on hyvä olla, sillä laite pitää melkoista meteliä
  • mielestäni sain rahoille vastinetta ja jatkossa menee vähemmän pensseleitä (olen huono huolehtimaan pensseleistä :) )


6.9.2015

Kaapit on hiottu

Pikkasen on ollut hiljaisempaan blogissa. Elokuussa poimittiin marjoja ja tehtiin mehua ja hilloa. Elokuun puolivälissä esikoiset aloittivat koulun ja minä palasin töihin. Nyt on keittiökin edennyt. Kaikki kaapit, hyllylevyt ja ovet yhtä lukuunottamatta (unohtui huoneen nurkkaan) on hiottu. Seuraavaksi sitten pölyt pois ja paikkailua sekä maalausta. Ehkäpä tää ihan oikeesti onnistuu. Ostin epäkeskohiomakoneen hiontaa varten. Pölynhallintaan käytin hiomakoneeseen liitettyä imuria. Hyvin otti imuri suurimmat pölyt. Kaikissa vaiheissa ei imuria voinut pitää liitettynä joten pölyäkin levisi huoneeseen. Monitoimityökalun hiontakärjellä viimeistelin ahtaat ja kapeat paikat.

Hiontapuuhissa

Hiomapaperia kului