16.6.2010

Remontin tyyli

Ajattelin vielä kertoa, että mihin tyyliin talon remontointi ja kunnostus on tarkoitus tehdä. Olemme ajatelleet, että kunnostamme vain sieltä mistä on tarpeen (eli vähän joka puolelta). Kunnostus on tarkoitus toteuttaa perinteisin materiaalein tai saman kaltaisilla materiaaleilla. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää paperitapettia ja ekovillaa. Vanhat alkuperäiset ikkunat on tarkoitus säästää ja kunnostaa.

Sisustus tulee olemaan suurilta osin 50-luvun selkeä linjaista tyyliä. Huoneet kalustetaan puisilla huonekaluilla. Remonttien myötä tämän talon huonekalujäljitelmät myydään pois.

Makuuhuoneen tapeteiksi on tällä hetkellä kiikarissa:

tämä sekä tämä

14.6.2010

Kasvihuone ja muuta mukavaa

Nyt on taas tapahtunut paljon. Naapurin kanssa tehtiin tuija-aita rajalle. Vadelmat piti siirtää pois tieltä. Maa jäi vadelmien kaivuun jälkeen niin epätaiseksi, että se piti tasoitella. Kylvin siihen nurmikon, joka nyt vihertää jo kauniisti. Talon takana olevasta isosta montusta, joka on syntynyt kun tiilitehtaalle on haettu rakennusaineita, löysin vanhan ja ison rautapadan. Sen toin portaiden vierustalle ja istutimme siihen perennoja.

Väliaikaisen kasvihuoneen tein tontilla olleesta puutavarasta, joka oli vähän sitä sun tätä. Hintaa kasvihuoneelle kertyi naulapaketin ja rakennusmuovin verran. Ensi keväänä sitten niistä ikkunoista kasvihuone ihan ajatuksen kanssa. Nykyinen on tehdessä suunniteltu ja vähän sen näköinenkin.

Äiti ja isä kävivät ja laitettiin perunamaa kuntoon. Akka-auralla saatiin siistit vaot aikaiseksi. Lisäksi olemme istuttaneet sipulia, tilliä, punajuuria, porkkanaa, maissia, kesäkurpitsaa, tomaattia, paprikaa sekä salaatteja.

Makuuhuoneen remontti on aloitettu. Mutta siitä lisää toisella kertaa.

17.5.2010

Koira-aita


Olin toissa viikolla lomalla ja lätkäpelien lisäksi piti järjestää muutakin te
kemistä. Kävin hakemassa aidan tekotarpeet. Tontin takaosa aidataan koirille. Aidan korkeus on 120 cm ja pituutta aidalle kertyy noin 75 metriä. Sisäpihan puolelle 12 metriä puuaitaa. Veljeni kanssa laitoimme verkkoaitaa viikko sitten, mutta jäi vielä hieman kesken. Jennin isä kävi tänä viikonloppuna auttamassa sisäpihan puuaidan kanssa. Puuaita on maalausta vaille valmis.



29.4.2010

Kasvihuone

Eilen hain porvoosta ison läjän vanhoja ikkunoita. Suunnitelmissa on kasvihuone ja tykötarpeita on lähes riittävästi. Pitäisi vielä hankkia harkkoja, soraa sekä styroksia jotta saisin kunnon perustukset tehtyä. Paprikan taimet ovat jo yli 10 cm ja minitomaateistakin parhaimmat jo yli 30 cm pitkiä taimia. Laitanpa kuvia työvaiheista ja valmiista kasvihuoneesta, jos en tänä keväänä niin ehkä sitten vuoden päästä.

25.4.2010

Kevään ensimmäiset

Puutarhaa on hoidettu leikkaamalla vaapukka ja muut marjapensaat. Osa marjapensaiden oksista oli jo useamman vuoden vanhoja (koosta päätellen), että harvennus kohdistui lähinnä niihin. Kevään ensimmäiset kasvit nousevat jo maasta helmililja sekä uskoakseni kuunlilja (joita muistaakseni viime kesänä kasvoi ko. paikalla).

Eilen istutimme aidannetta koirien oleskelualueen reunalla näkösuojaksi ja tietysti omaksi iloksi. Helmi on topakka ja ilmoittaa useimmat ohikulkijat äänekkäästi. Ehkäpä aidanteesta olisi hyötyä ongelmaan. Aidanteeseen istutettiin norjanangervoa, lännenheisiangervoa, kanukka sekä talon seinän vierustalta neljää tuijaa, viides tuija löytyi talven myötä kasvillisuuden seasta ja se siirrettiin myös aidanteeseen. Lähiviikkoinna on tarkoitus rakentaa koirille aita. Eilen mittasin narun kanssa aidan rajoja. Tänään lähtee tarjouspyyntö Rautarantalalle verkkoaidasta.

15.3.2010

Aika rientää ja kevät saapuu vauhdilla

Lunta on vielä polveen asti, mutta aurinko saa ajatukset liitämään jo ensi kesään. Mikäs kesällä sen parempaa kuin hyvä ruoka ja itse tuotetut vihannekset ja yrtit. Kävimme siemeniä ostamassa ja nyt on basilika, timjami, paprika, kirsikkatomaatti, kukkakaali, iisoppi, salvia, laventeli, rosmariini ja sitruunamelissa kasvamassa. Poikien iloksi laitoimme myös rairuohoa kasvamaan. Paljon siemeniä on ostettu kesää varten. Puutuhkaa on kerätty lannoitusta ajatellen. Katsotaan mitä aloittelijat saavat aikaiseksi. Perunapeltoa varten on siemen pottuja kerätty viime vuoden sadosta. Alku on lupaava sillä istutetut siemenet ovat nyt kasvaneet ja taimia on riittävästi. Eilen myös karsittiin omenapuista ylimääräisiä oksia. Vanhoista omenapuista ei paljoa uskalla kerralla oksia katkoa. Yhdestä puusta otimme kaksi vanhaa oksaa ja kahdesta vanhemmasta puusta yhden kustakin. Lisäksi karsin kuivia oksia sekä toisiaan hankaavia. Vielä on pitkä matka siihen, että karvalakkia heittäessä lentää lakki omenapuun oksiston läpi.


















14.3.2010

Kuvia

Kuvia vuoden 2009 kesältä ennen tavaroiden sisään kantoa.

Pohjapiirrustus.

Kuva valokuvasta. Ilmakuva otettu joskus 90-luvulla.

Kuisti

Eteinen. Suljettu oven takana on WC ja avoimesta ovesta keittiöön. Oikealle jää olohuoneen ovi ja siitä seuraavan kellarin ovi. Vasemmalla käynti kuistille.



Olohuoneessa sijaitsee toimiva takka. Lattiaan on asennettu parketti.


Ruokailuhuone ja vanhat komerot. Leuanveto tankokin oli valmiina.

Keittiön mahtavat komerot ja ruma 80-luvun kaapisto sekä hienon hieno lääkekaappi.

Näkymät keittiön ikkunoista. Pihavahdit työssään ;)

Mintun vihreä portaikko yläkertaan.

Ja samaa teemaa yläkerran kaapistossa.

Maisema vanhempien makuuhuoneen ikkunasta.

Kellarikerroksen yksiö. Yksiöön on oma sisäänkäynti.

Viimeisenä kuvia talosta ja pihasta.