8.5.2014

Kukkotappelu

Keskeneräinen -blogin innoittamana muutama kuva fasaanien reviiritaistoista. Itse en osaa tarinoida hauskasti lintujen elämästä kuten Keskeneräinen blogissaan kirjoittaa. Kerron kuitenkin hieman kuvien taustasta. Tänään vietin etätyöpäivää. Olin hakemassa aamukahvia, kun keittiön ikkunasta katsoessa näin kolme fasaania yläkasvimaalla. Kukko sulkineen seisoa kohopenkin päällä ja katseli kahden kanan touhuja. Lähdin hakemaan kameraa ja tilanne oli ohi. Päätin kuitenkin olla jäämättä ilman kuvaa. Hiippailin ovesta ulos ja fasaanit vetäytyivät kohti puistoa. Kiersin heidän selustaan taka vasemmalta. Pusikosta kuului kahinaa ja näin toisen kukon, jolla ei ollut pyrstösulkia juoksevan kohti puistotietä. Pyrstösulallinen lähti perään ja sai karkulaisen kiinni puistotiellä. Minä hiippailin perässä ja ikuistin kahden fasaanikukon reviiritaiston.




2 kommenttia:

  1. Aivanhan tässä punastuu... Vaan todella upeat kuvat olet saanut, en minä tuollaisia milloinkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etätyön suoma mahdollisuus valokuvauksella. Niin monena aamuna olen työmatkalla harmitellut, kun ei ole kameraa ollut mukana ja ei oikein aikaakaan jäädä ottamaan valokuvaa hienosta tilanteesta. Nyt oli aikaa ja mahdollisuus ja mikä tilaisuus siitä syntyikään. Pitkästä aikaa innostuin valokuvauksesta uudelleen.

      Poista

Hei,
kiva juttu, että kommentoit tätä blogijulkaisua.