29.4.2010
Kasvihuone
Eilen hain porvoosta ison läjän vanhoja ikkunoita. Suunnitelmissa on kasvihuone ja tykötarpeita on lähes riittävästi. Pitäisi vielä hankkia harkkoja, soraa sekä styroksia jotta saisin kunnon perustukset tehtyä. Paprikan taimet ovat jo yli 10 cm ja minitomaateistakin parhaimmat jo yli 30 cm pitkiä taimia. Laitanpa kuvia työvaiheista ja valmiista kasvihuoneesta, jos en tänä keväänä niin ehkä sitten vuoden päästä.
25.4.2010
Kevään ensimmäiset
Puutarhaa on hoidettu leikkaamalla vaapukka ja muut marjapensaat. Osa marjapensaiden oksista oli jo useamman vuoden vanhoja (koosta päätellen), että harvennus kohdistui lähinnä niihin. Kevään ensimmäiset kasvit nousevat jo maasta helmililja sekä uskoakseni kuunlilja (joita muistaakseni viime kesänä kasvoi ko. paikalla).
Eilen istutimme aidannetta koirien oleskelualueen reunalla näkösuojaksi ja tietysti omaksi iloksi. Helmi on topakka ja ilmoittaa useimmat ohikulkijat äänekkäästi. Ehkäpä aidanteesta olisi hyötyä ongelmaan. Aidanteeseen istutettiin norjanangervoa, lännenheisiangervoa, kanukka sekä talon seinän vierustalta neljää tuijaa, viides tuija löytyi talven myötä kasvillisuuden seasta ja se siirrettiin myös aidanteeseen. Lähiviikkoinna on tarkoitus rakentaa koirille aita. Eilen mittasin narun kanssa aidan rajoja. Tänään lähtee tarjouspyyntö Rautarantalalle verkkoaidasta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)