7.2.2015

Talviurheilua!

Siitä on yli kymmenen vuotta, kun viimeksi olen käynyt rinteessä laudan päällä. Lähempänä 11-12 vuotta siitä on. Lumilauta oli ensin vanhempieni kellarissa ja sitten viimeiset vuodet sivuvintin perimmäisessä nurkassa. Monta talvea olen kuvitellut lähteväni laskemaan, mutta ajatukset ovat harvoin muuttuneet puheeksi ja ne harvat puheet teoiksi.

Jostain nyt on löytynyt uutta virtaa. Pari viikkoa olen lapsille etsinyt lumilautaa ja nyt se sitten löytyi. Ajatus oli, että itse opettaisin pojat laskemaan. Ostamisen jälkeen aloin pohtimaan omia taitoja. Vieläköhän se onnistuu? Miten käännökset menikään? Sitähän on sidottu lautaan kiinni ja sitten pitäisi vielä laskeakin. Päätin siis käydä ensin harjoittelemassa itse. Kaksospojat lähtivät mukaan stigan kanssa. Suljetun laskettelukeskuksen rinteillä oli helppo harjoitella poikien nauttiessa mäenlaskusta. Sieltä se jostain lihasmuistista aika nopeastikin tuli. Pari kertaa tuli kaaduttua, mutta se kuuluu asiaan. Eihän se laskeminen vielä kovinkaan rennolta varmasti näyttänyt ja lihaksetkin saattoi olla ihmeissään, että mitä täällä tapahtuu. Se vaikein osuus on kuitenkin takana, nimittäin lähteminen.


4.2.2015

Keittiöremontti alkaa leikkuulaudoista

Loppu syksy ja alkutalvi meni sairastellessa ja lepäilemällä. Vaihteen vuoksi oli hyvä vain loikoilla ja puuhastella lasten kanssa. Joulun alla harjoiteltiin kynttilöiden valamista. Mukavaa puuhaa sekin. Nyt on kuitenkin levon aika ohi.

Pikku hiljaa olen alkanut puuhastella. Yläkerran aulan kattopaneelit on haettu ja ne olisi tarkoitus asentaa mahdollisimman pian. Keittöremontti on edennyt lähinnä ajatuksissa. Jotain tavaraa on myyty pois tulevan keittiön alta ja hiljakseen tyhjennetty huonetta keittiön tieltä. Keittiön tekeminen on kuitenkin aloitettu. Nimittäin puretun keittiön leikkuulaudat olivat kelvottoman huonossa kunnossa. Niissä oli jo reiät, sillä niin aktiivisesti niitä oli käytetty 58 vuoden aikana. Uudet leikkuulaudat ovat täysi puiset, joten reikää niihin ei ihan heti synny. Materiaalina on koivu. Kädensijat pitää ensi kerralla hioa ja sitten onkin vuorossa niiden liimaus paikoilleen ja leikkulautojen viimeistely hiomalla ja öljyämällä. Sen jälkeen ne ovat valmiit odottamaan käyttöönottoa.

Keskellä alkuperäinen