29.4.2014

Aleksandra-talvivalkosipulin itusilmuja

Tänään posti ne kiikutti. Kiitos Kaarina Davis. Kaarinan ohjeiden mukaan kunnostin maan: poistin rikkaruohojen juuret, lisäsin kompostia, kalkkia ja lannan sijasti lannoitetta, sillä lantaa millä lannoittaa meillä ei ole. Kastelin ja peittelin itusilmut mullalla ja merkitsin paikan. Kahden vuoden päästä satoa eli nyt sitten odotellaan ja kasvatetaan pitkäjänteisyyttä sekä kärsivällisyyttä. Lisäksi laitoin valkoisen parsan siemeniä tänä keväänä. Niissä meneekin kolme vuotta ennen kuin tulee satoa. Nää on mun tän vuoden uutuus kokeilut. Puolisollakin niitä on jokunen.


26.4.2014

11+11+11 -haaste

Tää on vielä kesken blogista napsahti haaste. Mä olen aiemin skipannut nämä haasteet, mutta nyt kolmannen tullessa kohdalle on kai jo otettava haaste vastaan.

Tämä haaste on kuulemma kiertänyt maapallon kahdeksan kertaa. Nyt se tulee uudessa ja virkeässä muodossa. Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan meitä, joilla on alle 200 lukijaa.

Jokaisen haastetun pitää
  • kertoa 11 asiaa itsestään
  • täydenää 11 haastajan aloittamaa lausetta
  • keksiä 11 lauseen alkua uusille haastetuille
  • haastaa 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa
  • kertoa kenet on  haastanut
11 asiaa minusta:
  1. Aloitan remontoinnin innokkasti, mutta en tahdo jaksaa tehdä sitä loppuun.
  2. Ajan autolla 35 000 km vuodessa.
  3. En ole lentänyt lähes kymmeneen vuoteen.
  4. Olen huono heräämään aikaisin.
  5. Ihmettelen välillä itsekkin, että miten tähän päädyttiin.
  6. Välillä haaveilen uudesta omakotitalosta, jossa ei tarvitse tehdä mitään.
  7. Ansiotyön lisäksi pyöritän omaa yritystä.
  8. Katson elokuvia/sarjoja netin palveluissa
  9. Tykkään pelata pleikkarilla.
  10. Ikävöin koiraani.
  11. Suunnittelen vähentäväni lihan syöntiä.
Jatka lauseita:
  1. Minusta on hauskaa...miettiä mikä minusta on hauskaa, sillä en keksi tähän vastausta.
  2. Pidän...siitä, kun saan jotain aikaiseksi.
  3. En pidä...sotkusta ja epäsiivosta.
  4. Viiden vuoden päästä minä...hmmm. Jaa-a... asun ehkä jossain muualla ja kasvatan kanoja.
  5. Jos kaikki menee pieleen, voin...muuttaa isäni metsään ja rakentaa hirsitorpan.
  6. Jos voisin muuttaa yhden  asian...huomioisin puolisoni paremmin raskausaikana. Hieroisin jalkoja jne.
  7. Jos rikastuisin...ostaisin maata ja eläisin omavaraistaloudessa. 
  8. Kamalinta olisi...lapsen kuolema.
  9. Yritän välttää...uusia työtehtäviä. Nyt kiitos riittä jo.
  10. Olen päättänyt...nauttia hetkestä.
  11. Tärkeintä elämässä on...elää sovussa itsensä kanssa.
11 jatkettavaa lausetta:
  1. Vapaa-ajalla on parasta...
  2. Työssäni on parasta...
  3. Käytän työmatkoihin aikaa...
  4. Harrastukseni on...
  5. Istun tietokoneella...
  6. Kodin onni on...
  7. Ilmastonmuutos saa minut...
  8. Televisio...
  9. Suutun...
  10. Ilahdun...
  11. Seuraavaksi ostan...
Pitäisi kuulemma haastaa 11 blogia, mutta en mä osaa. Olisi hauska, jos lukijat jatkaisivat lauseita kommenttikenttään ja olkoon haaste on ihan kaikille halukkaille.

22.4.2014

Perunat itämään

Aamulla tajusin etten ole vielä hommannut siemenperunoita ja ollaan pitkällä huhtikuussa. Maaliskuussa kävin pariin kertaan siemenperunoita etsimässä, mutta ei ollut silloin saatavilla. No nyt on ja myöhässä ollaan. Ostin kahta lajia 10 kiloa kumpaakin: timoa ja nicolaa. Timo on varhaisempi laji ja nicola kypsyy myöhemmin syksyllä. Ensimmäistä kertaa otin ihan asiakseni tutustua netin avustuksella perunoiden idätykseen ja eihän se ollut ihan vain semmoista, että otetaan valoon ja odotetaan itujen kasvua.

Perunoita voi idättää pimeässä ja valossa, mutta valoidätys on kuulemma ainoa oikea tapa. Ei siis ihme, että mun idättmistä perunoista on joskus idut lähteneet helposti irti. Se on pimeänidätyksen syytä. Valon ja pimeän vaihtoehdon lisäksi perunoiden idätyksessä pelataan asteilla. Timo pitää idättää 200 asteen verran. Laskenta tapahtuu siten, että huonelämmön katsotaan olevan 20 astetta ja siitä lasketaan vuorokauden keskilämpötila vähentämällä neljä astetta. Eli siis yksi vuorokausi on 16 astetta. Timoa pitää siis idättää 200/16=12,5 vuorokautta. Nicola myöhäisempänä lajikkeena vaatii hieman pidemmän idätyksen 250 asteeseen. Sen vein talouskellariin, jossa 10 astetta eli kuusi astetta neljän asteen vähennyksen jälkeen. Eli 250/6=41,66 vuorokautta. Mä ajattelin nostaa nicolan kuistille sitten, kun timot ovat itäneet ja laitettu multiin. Tämä siksi, että kuistilla on muutama taimikin viemässä tilaa ja lisää on tulossa. Saattaa olla, että timo ehtii kasvaa juhannukseksi, mutta ei pitkälti yli juhannuksen pitäisi mennä.

Talouskellarissa on vielä viime vuoden satoakin käyttämättä, hilloja, mehua, kesäkurpitsasäilykettä yms. Omista omenoista tehtyä siideriä, joka kyllä muistuttaa etäisesti omenaviiniä eikä siideriä. Ei ollut mun makuun tämä resepti. Ensi syksynä kokeillaan toista reseptiä.




17.4.2014

Linnunpönttöjen nikkarointia lasten kanssa

Joku aika taakse päin nikkaroitiin poikien kanssa linnunpönttöjä. Mun homma oli tehdä kaikki valmistelut eli mitata, sahata ja porata osat valmiiksi ja pojat saivat sitten koota. Linnunpönttöjen nikkarointi on ihan mukavaa puuhaa ja niistä on iloa ja hyötyä. Ehkäpä jokunen inisijä vähemmän ensi kesänä, sillä arvioidaan 6-7 linnun poikueen syövän noin 15 000 hyönteistä poikasaikanaan.

Hyvät ohjeet pönttöjen rakentamiseen ja ripustamiseen löytyy BirdLife Suomi ry:n kotisivuilta.

15.4.2014

Tuunattu alakerran wc

On se kumma mitä saa aikaan, kun vaan viitsii aloittaa. Meidän vessa oli ennen keltainen ja siellä täällä pinttyneitä tahroja, koloja ja vaikka sun mitä. Vessan lattia oli maalaamaton. Viemäri on uusittu yläkerrasta alakertaan ja tästä eteenpäin menee vanhalla valurauta viemärillä. Tarkoitus on ollut uusia vessa sitten, kun laitetaan viemärit ja keittiö uusiksi. Ei vaan näytä se päivä lähestyvän, joten vessaa oli tuunattava.

Hyödynsin aiemmista remonteista jääneitä maaleja ja listan pätkiä. Vähän jouduin ostamaan uutta listaa ja vaneria, jolla koteloin putket ja viemärin. Talon yhdestä komerosta löytyi iskemätön pala tuota seinälevyä ja siitä riitti just eikä melkein. Lavuaarin alle nikkaroin pienen säilytyskaapin ja siihen ompelin vanhasta pussilakanasta verhon. Nyrkkeilevät mustekalat eli nuo seinäkoukut olemme saanet vanhempieni remppaamasta kaksiosta. Kaupasta löytyi just passelin kokoinen hylly (tai piti sitä lyhentää muutama milli). Tässä kohtaa taivuin tuohon tekstilliseen hyllyyn, vaikka en niistä välitäkään. Sitäpaitsi teksti "Simple moments make great memories" sopii aika vallan mainiosti vessaan. Ja pah. Hyllyssä on puolison perinteisellä menetelmällä valmistamia palasaippuoita. Yksi suosikeistani on tuo vanha peili hyllyineen ja siinä oleva silmälasien teline, joka on vaan mainio ja saa hyvälle tuulelle. Eiköhän tämän vessan kanssa pärjää oikeaan remonttiin asti.


10.4.2014

Huh huhtikuuta

Tässä on taas tapahtunut niin nopeassa tahdissa, että heikompia hirvittää. Sain Helmin uurnan valmiikelsi tai ainakin lähes valmiiksi. Viimeistely jäi hieman vaiheeseen sillä uurna piti ottaa käyttöön. Lemmikin lopettaminen on muuten todella kamalaa. Kaupungineläinlääkärin avustuksella Helmi lähti, no johonkin. Ei enää otsasta tuoksunut sitä ihanaa myskiä, jota Helmi tuoksutti aina ollessa erityisen onnellinen. Ja onnellinenhan hän oli usein.


Taimikasvatus on vauhdissa ja lisätilaa järjestettiin kenkähyllyillä. Osa taimista on jo valloittanut kuistin pöydän.


Viime viikon lopulla olimme Lappeenrannan markkinoilla kauppaamassa puolison valmistamaa kosmetiikkaa. Samalla reissulla juhlittiin kuusi vuotiaita esikoisia. Tulevana sunnuntaina pidetään sitten bileet.

www.vuotar.fi


Synttäreiden kunniaksi olen ehostanut alakerran vessaa maalaamalla ja muutoinkin tuunaamalla. Siitä kuvia myöhemin.