10.1.2013

Kevät on minussa

Viime syksynä sadon korjuun jälkeen mä vakuutin ja vannoin itselleni (ja ehkä mainitsin asiasta puolisollekin), että ensi kesänä en laita kasvimaalle mitään. E-ei, en laita vaan keskityn tekemään jotain muuta. Kas kummaa , vuosi vaihtui ja huomaan selaavani kirjoja ja mietin hyötypuutarhaa. Kokeilisko tänä vuonna mustajuurta? 

Viime vuonna aloitettiin kiertoviljely eli jaettiin kasvimaat neljään lohkoon. Jokaiselle lohkolla viljellään tietyn tyyppisiä kasveja ja lohkoja kiertää vuosittain. Eli edellisen vuoden D-lohkossa viljellään tänä vuona A-lohkon kasveja. Nyt on suunniteltu seuraavan kasvukauden lohkot ja osa kasvatettavistakin, mutta vielä on monta auki. Mitenhän tuo homma toimii kateviljelyn kanssa? Tilasin divarista kateviljelystä kertovan kirjan, jota odotan malttamattomana. Kirjoitan kierto- ja kateviljelystä lisää myöhemin.

Syksyllä en ehtinyt laittaa talouskellaria kuntoon, mutta seinät on tasoitettu. Kesällä pitää rakentaa hyllyt, laittaa antiikkilaastit seiniin ja laatoittaa lattia. Saa sadon talteen paikkaan, jota on miellyttävä käyttää. Kuinkahan paljon porkkanaa tarvitsee jotta riittää koko vuoden tarpeisiin?

Monta asiaa on vielä selvitettävä, mutta onneksi on vielä muutama viikko aikaa. Kohta pitää tilata siemenet ja laittaa ensimmäiset kasvit kasvamaan. Sitten onkin aika leikata omenapuun oksia ja levitellä tuhkaa lumihangen päälle.

Kevät on parasta aikaa!

ps. Mielekästä vuotta  2013 kaikille!