27.6.2014

Portaikko edistyy askel kerrallaan.

Viime vuoden syyskuussa olen tapetoinut portaikon ulkoseinän. Siitä lähtien rappuset on odottanut laittajaansa. Ensin meni muutama kuukausi pohtiessa, että mitä tehdä muovimaton ja liiman rippeille.


Kokeilin siklillä rapsutella pois ja pohdin hiomista. Siklin kanssa homma tuntui uuvuttavalta. Hiominen liian pölyiseltä. Jossain vaiheessa keksi, että 4 mm vanerisuikaleilla homma hoituisi. Ostin vanerit ja kannoin portaikkoon maaliskuussa. Sitten olikin aika odottaa kaunista päivää ja oikeaa aikaa työn aloitukselle. Sitä ei ole näkynyt. Tänään ei ollut kaunis päivä, mutta joskushan tuo homma on hoidettava. Sirkkeli esiin ja mitta käteen. Homma hoitui parissa tunnissa. Kylläpä kannatti viivytellä tätäkin työtä. Toisaalta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ja mikä kiire tässä pitäis olla. Onhan nuo tooosi nätit olleet noinkin...


Seuraavaksi se ois sitten vähän kolojen paikkausta ja maalausta. Sen jälkeen listat ja se ois aikalailla siinä. Valmista vois olla juhannuksena.

13.6.2014

Sadepäivän kuvia

Viime kesänä äidin pihalta siirretty kurjenmiekka aloitti kukintansa.

Vanha pappa (12-vuotias) nauttii viileästä sadesäästä.

Pionissa on nuput ja nupuissa muurahaisia.

Basilikaa komealla värillä.

Jaloangervopenkkiin eksynyt akileija on aloittanut kukinnan. Nuput ovat kauniit.

8.6.2014

Kesäkuun eka blogaus

Blogissa on ollut hiljaista, sillä olimme lomalla toukokuun lopussa Tanskassa. Viihdyttiin Lalandian lomakylässä ja katsastettiin Legoland. Voin sanoa, että oli ihan huippu paikka meidän legohulluille pojille. Loman jälkeen odotti kaikki tekemättömät puutarhatyöt ja nyt on kiritty karannutta aikataulua umpeen.

Nurmikko oli niin pitkä, että piti huoltaa moottorilla käyvä ruohonleikkuri työtä varten. Hyvin tuo vielä kolmen vuoden tauon jälkeen pelittää. Marjapensaat kaipasivat suojaa rätkiltä ja samalla suojattiin mansikatkin. Härkäpavut, loput perunat, kaalit ja monet muut on istutettu/kylvetty. Keväällä tilasin kuormallisen heinää katteeksi. "Multasin" perunat heinällä. Naapurit vissii pitää meitä vähän kaheleina. Pelkäsivät, että olen hevosen ostanut. Eihän meillä ole edes tallia. Tänään ostin muutaman uutuuden meidän puutarhaan. Ne löytyvät alla olevista kuvista.

Perunat mullattu.

Punasipulin varret retkottaa.

Minimaissi on hyvässä kasvussa.
Päärynäpuu jäi suojaamatta syksyllä ja rusakot teki tehtävänsä. Nyt puu on kuollut.

Punaherukka.

Kasvihuonekurkku kukkii.
Uutuus meillä ranskan laventeli.

Aivan mielettömän hurmaavan tuoksuinen ananassalvia on meille uusi tuttavuus.

Väriä yrttien seuraksi bataatilla, joka sekin ensimmäinen laatuaan meillä.