16.3.2013

Kasvun huumaa

Terminen talvi alkoi Kanta-Hämeessä 28.11.2012. Yksi kaveri kertoi uimahallissa, että pysyvä lumi on ollut maassa 133 päivää. Talvi on ollut pitkä. Aurinko paistaa ja lupailee uutta kasvukautta, mutta pakkanen kiristyy vielä öisin huimiin lukemiin. Kevät on täällä, mutta se on vaan niin pirun pitkä. Torstaiaamuna pakkasta oli -22,5 astetta.

Eteläikkunoilla on esikasvatuksessa jo monen moista. Paprikat, tomaatit, minimaissi ja luffa ovat jo kasvuvauhdissa noin niinkuin esimerkkinä mainitakseni. Vielä pari kuukautta ja sitten ollaan peffa pystyssä kasvimaalla touhuamassa.

 

8.3.2013

Olohuoneen sisutusta mielikuvissa

Toisinaan on tarpeen jättää remontointi hetkeksi sivuun ja keskittyä olemiseen. Eilen ja tänään ei ole ollut virtaa edistää remontteja. Sen sijaan on ollut mukava löhötä sohvalla ja haaveilla tulevaisuudesta. Sohvalla pötköttäessä tuli jälleen mieleen, miten huonosti nykyinen sohva meidän kasvaneeseen perheeseen soveltuu. Yksinkään en tähän mahdu pitkin pituuttani makoilemaan siis isommalle sohvalle olisi tarvetta. Niin ja pitäisihän tämä koko olohuonekin uusia.

Meidän työpaikan ruokalassa on messinkiset Alvar Aallon suunnittelemat Golden Bell valaisimet, joihin olen tykästynyt. Niitä saisi mustanakin. Mä olen tykästynyt Ikean Karlfors nahkasohvaan, jonka saa myös metallijaloilla. En tiedä onko nuo Ikean sohvat kuinka laadukkaita ja kestäviä, mutta ulkonäön puolesta se olis meille just passeli ja on se hyvä istuakin. Pihlgren & Ritolan valikoimasta haluaisin tehosteeksi yhdelle seinälle koristekaali tapetin. Golden Bell valaisimen lisäksi tykkäisin myös Seppo Kohon Octo valaisimesta. Muuten kalustaisin huoneen jo kertyneillä 40-50 luvun kalusteilla.

Kuvat: Finnish design shop, Ikea ja Tapettitehdas

3.3.2013

Lattiamaali ja verhokangas, kuisti edistyy

Lattia pohjamaalilla
Kuistin lattiaa on nyt hiottu ja hinkattu. Nyt luin Uulan lattiamaalipurki kyljestä, että soveltuu myös aiemin lakatuille pinnoille. No nyt on ainaki viimesen päälle hyvä tartunta pinta kun on lakat poistettu.

Väriksi lattiaan valittiin safiiri. Eilen illalla aloitin maalamaan. 14 tunnin jälkeen  lattia on vieläkin hieman tahmea. Saa nähdä pääsenkö illalla jatkamaan työtä.

Kävimme myös ostamassa verhokangasta kuistin ikkunoille. Meidän talo on kadu on päässä ja korkeammalla kuin muut. Kuisti ikkunoineen siis antaa vapaat näkymät kaikille, siksi  haluan mahdollisuuden välillä saada yksityisyyttä. Haluaisin ikkunoihin laskosverhot (jokaiselle ikkunalle oman), mutta koska ikkunoita on kahdeksan (portaikko mukaan lukien) olisi hintaa tullut 350 euroa jo pelkästään materiaaleille. Lähdemme siis jälleen halvempaan vaihtoehtoon (voitaisko me ihan oikeesti voittaa lotossa, ettei tartteis aina valita rahalla) ja teemme ikkunoihin rullakapat. Kahdelle seinälle, jossa kolme ikkunaa rinnakkain tulee noin kaksi metriä leveät rullakapat. Siten voimme välillä laskea verhot alas ja saada kaivattua yksityisyyttä.

Seuraavaksi pitäisi ostaa verhotangot, maalata lattia loppuun ja viimeistellä ulko-oven seutu sekä fiksata vanhat ikkunoiden peitelistat. Ai niin, pitää laitta myös ovikello toimintakuntoon.


Verhokangasta