Mä olen töissä mukana monessa eri projektissa ja kaikki on vielä eri aiheesta. Sitten ois vielä ne rutiinit. Aivoje asennoiminen aiheesta toiseen tuottaa jo hankaluuksia. Kotona tekis mieli vain vajota sohvalle ja tuijottaa telkkaria tai pelata pleikkaria. Aina on kuitenkin kotitöitä ja remonttia, ja jos käy niin kivasti, että jotain saa valmiiksi niin muutama uusi homma odottaa jo tekijäänsä. Loputon on tämä ruuhakvuosien työmäärä. Tämä blogi on tuntunut olevan liikaa tähän tilanteeseen. Ja toisaalta niin monet kirjoittaa ihan näistä samoista jutuista. En ole nähnyt blogin päivitystä kovinkaan tarpeellisena. Toisaalta aloin pitämään blogia sen takia, että se toimisi myös jonkinlaisena päiväkirjan tapaisena. Monta juttua on täältä tarkistettu jälkikäteen eli herätelläänpä henkiin tätä julkista tekemisen päiväkirjaa.
Tänään nostettiin pottuja. Alla isoin peruna koskaan (siis mun kasvattamana). Lajike on timo. Kiva, että perunojen koko on kasvanut vuosien varrella. Alun naurettavan pienien perunojen sijaan saadaan jo ihan mukavan kokoisia perunoita. Maa on voimistunut kiertoviljelyn ja katteiden avulla. Ja se matojen määrä mikä tuolla nykyään möyryää on ihan huikeen siisti juttu. Enpä ikinä ajatellut, että matojen määrä pellossa vois olla jotenkin siistiä, mutta on se! Ihan oikeesti!
Tulossa juttua ainakin omenamehun valmistamisesta.