15.3.2010

Aika rientää ja kevät saapuu vauhdilla

Lunta on vielä polveen asti, mutta aurinko saa ajatukset liitämään jo ensi kesään. Mikäs kesällä sen parempaa kuin hyvä ruoka ja itse tuotetut vihannekset ja yrtit. Kävimme siemeniä ostamassa ja nyt on basilika, timjami, paprika, kirsikkatomaatti, kukkakaali, iisoppi, salvia, laventeli, rosmariini ja sitruunamelissa kasvamassa. Poikien iloksi laitoimme myös rairuohoa kasvamaan. Paljon siemeniä on ostettu kesää varten. Puutuhkaa on kerätty lannoitusta ajatellen. Katsotaan mitä aloittelijat saavat aikaiseksi. Perunapeltoa varten on siemen pottuja kerätty viime vuoden sadosta. Alku on lupaava sillä istutetut siemenet ovat nyt kasvaneet ja taimia on riittävästi. Eilen myös karsittiin omenapuista ylimääräisiä oksia. Vanhoista omenapuista ei paljoa uskalla kerralla oksia katkoa. Yhdestä puusta otimme kaksi vanhaa oksaa ja kahdesta vanhemmasta puusta yhden kustakin. Lisäksi karsin kuivia oksia sekä toisiaan hankaavia. Vielä on pitkä matka siihen, että karvalakkia heittäessä lentää lakki omenapuun oksiston läpi.


















14.3.2010

Kuvia

Kuvia vuoden 2009 kesältä ennen tavaroiden sisään kantoa.

Pohjapiirrustus.

Kuva valokuvasta. Ilmakuva otettu joskus 90-luvulla.

Kuisti

Eteinen. Suljettu oven takana on WC ja avoimesta ovesta keittiöön. Oikealle jää olohuoneen ovi ja siitä seuraavan kellarin ovi. Vasemmalla käynti kuistille.



Olohuoneessa sijaitsee toimiva takka. Lattiaan on asennettu parketti.


Ruokailuhuone ja vanhat komerot. Leuanveto tankokin oli valmiina.

Keittiön mahtavat komerot ja ruma 80-luvun kaapisto sekä hienon hieno lääkekaappi.

Näkymät keittiön ikkunoista. Pihavahdit työssään ;)

Mintun vihreä portaikko yläkertaan.

Ja samaa teemaa yläkerran kaapistossa.

Maisema vanhempien makuuhuoneen ikkunasta.

Kellarikerroksen yksiö. Yksiöön on oma sisäänkäynti.

Viimeisenä kuvia talosta ja pihasta.