Mulla oli pitkä lista siitä mitä kesällä ja lomalla pitää rempata. Kuinkas kävikään, kaikki päivät pihalla ja illat sohvalla. Ei kiinnostanut remontointi lainkaan. Onhan se kyllä välillä hyvää ottaa rennnosti ja lepäillä. Nyt toistaiseksi tuntuu olevan virtaa eri tavalla kuin viime syksynä/talvena/keväänä ja olen saanut jotain aikaiseksi ilman pakkopullaa.
Sain portaikon tapetoitua vihdoinkin. Tapetit ja liisterijauheet ostettiin huhtikuussa. Tapetoin vain ulkoseinä jolle tehtiin lisäeristys remonttileijonalla. Tapettina on Joutsen paperitapetti, jota löytyi rautakaupasta 3, 90 euroa per rulla. Tuo firma teki kai konkurssin. Kattopaneelit ja muut paneloidut seinät portaikosta maalasin keväällä. Vielä pitää maalata portaat ja listoittaa. Sitten olis portaikko käsitelty. Laitan kuvia lisää kuvia valmiista lopputuloksesta sitten aikanaa.
Toinen paikka missä on tapahtunut muutosta on yläkerran aula. Kesällä sain sen verran puristettua itsestäni, että laitoin lattian uusiksi. Mun piti siitäki kirjoittaa, mutta se jäi tekemättä. Ostin viime syksynä kuistin lattiaa varten uudet lattialaudat, mutta en niitä käyttänytkään. Vaan hioin lattian, josta juttu ollut aiemin. Aulan lattiasta oli edellisten asukkaiden aikana katkaistu lattialaudat viemärin vaihdon yhteydessä ja päälle oli vedetty muovimatto. Koska lattia näytti tosi tökeröltä päätin purkaa sen. Samalla tuli oikaistua lattia ja lisättyä eristeeksi purua sekä ilmansulkupaperi estämään vetoa. Aulan käytin kuista varten ostetut laudat, mutta ne eivät riittäneet. Aulan lattiasta sain nostettua kaikki täyspitkät laudat ehjänä ylös. Kaavin laudoista lakat mahdollisimman hyvin pois, jonka jälkeen höyläsin pinnasta muutaman millin pois. Tuloksena sain saman vahvuista lattialautaa kuin viime syksynä ostamani, sillä vanhat lattialaudat olivat vähän paksumpia kuin nämä nykytuotannossa olevat.
Aulasta olen nyt purkanut paneloinnin pois ainoalta ulkoseinältä. Seuraavaksi tehdään siihen lisäeristys ja sitten uusi panelointi. Sitten onkin maalausurakka ja listoitus vuorossa.
29.9.2013
22.9.2013
Portaikon yläpohjan eristys
Kävin tänään möyryämässä yläpohjaa läpi. Samalla huomasin ettei portaikon kohdalla ole puolelta matkalta lainkaan eristettä. Tästä niitä euroja on juossut läpi talvisin. Varastossa oli kaksi pakettia 100 mm ekovillaa. Kävin hakemassa paalit ja puolison avustamana nostin villalevyt yläpohjaan. Kuskasin villat toiselle puolelle taloa. Parituntia meni hankalissa asennoissa ährätessä, mutta valmista tuli. Yksi yllätys hoidettu pois talven alta. Vielä pitäisi rännit putsata ja nurmikkokin kertaalleen leikata. Kasvimaat kääntää ja haravoida lehtiä. Kompostikin pitäisi kertaalleen tyhjentää. Sitten voidaan odotella talvea ja tehdä sisä hommia.
Yläpohjassa mulla oli kamera mukana, mutta siinä ei ollut muistikorttia. Kuvat jäivät ottamatta. Siispä siksi kuva tämän hetken tunnelmista. Olo on kuvan mukainen, mutta vielä on jässiköiden kanssa pakko jaksaa. Hetki vielä ja kohta on iskän omaa aikaa: yksi lasillinen Gentleman Jackia ja hetki televisiota.

Oikku nukahti uudellle sohvalle maaliskuussa. |
21.9.2013
Sadon korjuu enne hallaa
Ensi viikolle lupasivat yöpakkasia, joten kävin keräämässä satoa. Loput tomaatit, chilit ja paprikat. Samalla nostin punajuuret sekä perunat ja osan porkkanoista. Kesä- ja spagettikurpitsat hain myös. Omenia tuli tänä vuonna nihkeästi, mutta kyllä näistä vielä sosetta saa tehtyä. Vielä jäi osa sadosta ulos ja osa onkin jo säilötty aiemin.
17.9.2013
Toisinajattelijan päiväkirja
Mä luen nykyään todella vähän romaaneja. Ennen mulla oli aina joku kirja kesken. Lasten syntymän jälkeen kirjat ovat jääneet hyllyyn pöllyttymään. Nykyään tykkään lukea asia pitoisia tekstejä puutöistä, viljelystä tai vaikka rakentamisesta. Näiden lisäksi olen löytänyt kolme mielenkiintoista kirjaa, jotka ovat pysyvästi yöpöydälläni. Kaarina Davisin Toisinajattelijan päiväkirja on yksi näistä kolmesta kirjasta.
Kaarina Davis tuo kirjassaan rohkeasti ja hienosti esiin suhteensa luontoon, ihmisiin ja ihan vaan olemassa oloonsa. Kaarina kertoo asioista, joita ei tule edes ajateltua ennenkuin joku tulee ja pysäyttää ja sanoo asian. Suosittelen tätä kirjaa kaikille luonnosta vieraantuneille suomalaisille, kaikille jotka rimpuilette kiireisessä arjessa ja kaikille luonnon ystäville. Ottakaa viikon loma töistä ja lainatkaa tai ostakaa Kaarinan kirja. Lomalla ota rennosti sohvalla aamukahvin kera ja uppoudu Kaarinan maailmaan.
Kaarinan kirjoitukset vahvistat ajatustani lähteä omasta oravanpyörästäni. Toivottavasti rohkeus ja tilaisuus on joskus samaan aikaan paikalla.
Lainaus Kaarina Davisin sivustolta.

Kuva Kaarina Davisin sivustolta |
Kaarinan kirjoitukset vahvistat ajatustani lähteä omasta oravanpyörästäni. Toivottavasti rohkeus ja tilaisuus on joskus samaan aikaan paikalla.
Lainaus Kaarina Davisin sivustolta.
Maailmassa on enää vähän paikkoja, joissa ei kuuluisi yhtään ihmisen aiheuttamaa ääntä viiteentoista minuuttiin. Sellainen oli Alhonlahti, vanha sukutila, jonne Kaarina Davis muutti vuonna 2004 kaupungin kiireiden keskeltä. Humisevat metsät, pihapiirin linnut, jäätyvän järven äänet, luonnonrauha – uusia ulottuvuuksia avautui Kaarinan elämään. Sitten metsät alkoivat kaatua ympäriltä.
Toisinnäkijän päiväkirjassa Kaarina kertoo, miten sairaanhoitaja-ajoilta tuttu halu puolustaa elämää herää, kun uhattuina ovat puut ja linnut. Hän pohtii myös omaa taustaansa kahden kulttuurin välissä, kuolemaa ja osaansa sukupolvien ketjussa. Eräänä päivänä kaksi yhteydenottoa tuntuvat nivovan kaiken yhteen.Toisinnäkijän päiväkirja seuraa Kaarinan luonnonläheistä elämää viiden vuoden ajan. Eläytyvät kertomukset luonnosta ja ihmisistä kantavat eteenpäin suurempaa tarinaa, joka kiehtoo luonnonystäviä ja kaikkia, jotka tavalla tai toisella etsivät juuriaan.
16.9.2013
Höyläpenkin nikkarointi jatkuu
Syksyn parhaita puolia on puutyökurssin jatkuminen. Höyläpenkin sivusarjat on liimausta vaille valmiit. Ohjeet unohtui kotiin joten loppu ajan käytin työstämällä leikkuulautaa joka tehdään aulan vanhoista lattialaudoista.
10.9.2013
Etelänmatka!
Tein elokuun lopussa reissun etelään. Reissu alkoi heti aamusta suunnistamalla kohti Helsinkiä ja siivouspäivää sekä käsityökorttelia. Puoliso jäi narikkatorille myymään kosmetiikkaa ja jatkoin matkaa Töölöön ystävän luokse. Lähdimme porukalla siivouspäivän viettoon. Ajatuksena oli päästä eroon 50 dvd:stä, mutta tulos oli 0. Vartin hengailun jälkeen alkoi vesisade ja luovutimme. Myöhemmin päivällä kävimme Ruttopuistossa katsomassa tarjontaa ja matkaan lähti vanha lasipullo parilla eurolla.
Kävin hakemassa iltapäivällä puolison markkinateltan ja vein auton parkkiin. Sitten suunnattiin kohti satamaa ja Tallinnaa, tere tulemast. Nautittiin meren herkuista buffassa, jossa oli ihan älyttömästi jengiä, huonoa palvelua ja jälkiruokakin korjattiin pois ennenkuin ehdin sitä lautaselleni saada. Ruuan jälkeen bailattiin aamun asti.
Sunnuntaina pääs linna. Edellisestä visiitistä olikin jo yhdeksän vuotta. Kävin kävelemässä vanhassa kaupungissa. Kovasti oli julkisivuja remontoitu sitten edellisen käynnin. Kamera unohtui laivaan joten kuvia en ottanut. Vanhassa kaupungissa eksyin käsityöliikkeeseen, josta löysin hienon tammisen leikkuualustan. Käsityöpuodissa oli useiden tekijöiden tuotteita hilloista ompeleisiin ja puutöihin.
Kävin hakemassa iltapäivällä puolison markkinateltan ja vein auton parkkiin. Sitten suunnattiin kohti satamaa ja Tallinnaa, tere tulemast. Nautittiin meren herkuista buffassa, jossa oli ihan älyttömästi jengiä, huonoa palvelua ja jälkiruokakin korjattiin pois ennenkuin ehdin sitä lautaselleni saada. Ruuan jälkeen bailattiin aamun asti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)