Autolla töihin

Normaalisti kuljen junalla töihin. Työmatkoihin käytän päivässä reilun kaksi tuntia. Junalla kulkeminen on siitä mukavaa, että junassa ehdin lukea tai ottaa torkut tai jutella hyvän ystävän kanssa. VR:ssä on vain hieman vikaa: myöhästymiset. Liputkin ovat kovin kalliita ja 30 päivän lipusta jää aina viikonloput käyttämättä. Edellisen lipun voimassolon loputtua päätiin kalliiden hintojen takia jättää lipun ostamatta. Perjantainkin olin tuolloin lomalla joten ihan hyvin voin kaksi päivää kulkea autolla ja sitten taas maanantaina junailemaan.

Aamulla moottoritiellä ajaessani huomasin, että dieseliä on ostettava kotimatkalla. Siitä ajatukseni juoksivat autojen verotukseen. Vähäpäästöisä autoja suositaan ja niiden verotusta kevennetään. Itse ajan isolla dieselautolla, johon koko perhe mahtuu kyytiin. Perhe eli kolme laste, joista yksi tarvitsee vielä turvakaukaloa ja kaksi istuu turvaistuimissa. Yrittäkääpä etsiä auto, johon mahtuu kolme turvaistuinta rinnakkain. Sellaisia autoja ei ole kovin montaa. Lisäksi meillä on kaksi isoa koiraa (hovawart), joiden pitää mahtua tavaratilaan tavaroiden kanssa. Auto on mulle käyttöesine ja vaikka mielestäni käyttöesineiden pitää olla silmää miellyttäviä niin auton kanssa olen valmis tekemään poikkeuksen. Ai miksikö, no hintansa kaikella.

Jäin siis miettimään, että miksi autojen verotusta ei hoideta polttoaineen kautta. Se maksaa, joka ajaa. Yksineläjä tai pieni perhe pärjää pienemmällä autolla, mutta saattaa sitten hoitaa kaiken liikkumisen autolla. Pieni auto ei myöskään kuljeta samaa määrä ihmisä kuin isompi auto. Eikö ole järkevää, että yhdellä isolla autolla kulkee monta ihmistä kuin, että usealla pienellä autolla monta ihmistä. Eikö julkinen liikenne perustu juuri tähän ajatukseen.

Tietysti ekolologisinta olisi käydä töissä samassa kaupungissa kuin asuu, mutta minusta ei ole asumaan Helsingissä ja tällä hetkellä täällä ei ole tarjolla työtä, jota voisin tehdä. Alan vaihto on mielessä, mutta sitäkään en voi vielä tehdä. Lapset ovat pieniä ja kotona tarvitaan apua eli iltakouluun en vielä pääse.

Askartelua

Itsenäisyyspäivää on vietetty ahkerasti askartelujen parissa. Roukana oli mausteista pataa, joten sen tekemiseen ei tarvinnut käyttää paljoa aikaa. En ollut aikaisemin tehnyt vastaavaa intialaistyyppistä pataruokaa ja tämän ohjeen mausteet eivät kohdanneet meidän perheen makua. Onneksi salaatti oli yhtä hyvää kuin aina ja ei viinikin maistui hyvin. Kiitos viinistä kuuluu appiukolle, syntymäpäivä lahja on nautittu etukäteen. Koska ruoka valmistui itsekseen takassa niin jäi aikaa puuhastella muuuta. Teimme sytykeruusuja lähes 70 kappaletta. Sytykeruusuja on helppo tehdä.


Tarvitaan kananmunakennoja ja jämäkynttilöitä

sekä joutava kattila. Ensin revitään kansi pois ja pohjasta tehdään sytykeruusuille kupit. Revitään mahdollisimman pitkiä suikaleita kannesta ja pohjan reunoista. Rullataan suikaleet (väliin voi laittaa pienempiä paljoa) ja asetetaan kuppeihin. Kynttilöiden jämät laitetaan kattilaan ja lisätään reilusti vettä. Kun vesi kiehuu aloitetaan ruusujen dippaus. Hetken jäähtymisen jälkeen sytykeruusut ovat käyttö valmiit. Lopuksi tuunasimme vanhan korin sytykeruusuille.


Lisäksi aloitimme keittiökaappien tuunauksen. Testiovi on kuorrutettu tapetilla, valokuvilla ja huonekalulakalla. Aloitin myös lyhtyprojekti, jossa teen lyhdyn vanhoista ikkunoista. Näistä projekteista toisella kertaa lisää.

Korkeuksissa

Mä aina pyrin ajattelemaan, että kaikella tapahtuvalla on tarkoitus. Välillä vaan nyppii, että pitääkö sen tapahtua vaikeimman kautta. Tilasin syyskuun alussa kattosillan ja tikkaat katolle. Lupasivat, että asennus on tehty syyskuun loppuun mennesssä. Ymmärsin kyllä jo lokakuun lopussa, että kourufirmaa ei paljoa kiinnosta mun aikataulut ja tarpeet. Otin opikseni ja jatkossa pitänee tehdä kourujen asennuksista kirjallinen sopimus. Sitä mä en vielä näe, että miksi se asennus venyi luvatusta syyskuun lopusta joulukuun alkuun, ja että mitä siitä pitäisi nyt oppia. Mikä oli tapahtuneen tarkoitus?
Nyt kuitenkin seinätikkaat, lapetikkaat ja kattosilta on asennettu ja minä kävin puolentoista vuoden asumisen jälkeen ensimmäistä kertaa talomme katolla. Maisemat oli ihan kivat. Nyt voisin ostaa vielä turvavaljaat ja virittää köydän katolle valmiiksi. Olisi sitten turvallista käydä tekemässä huoltotoimenpiteitä. Ehkäpä vuoden vaihteessa voisin kiivetä sinne kuvaamaan ilotulitusta.