2.3.2014

Taimikasvatukselle lisää tilaa

Taas on se aika vuodesta, kun laitetaan ensi kesän viljelykset aluille eli uusi kasvukausi alkaa. Ensimmäiset chilit ja tomaati sekä luffan puoliso koulu jo uusiin ruukkuihin. Lisää kasveja laitettiin koko perheen voimin. Tomaatit, chilit, parsa, stevia, kukkakaali, minimaissi, basilika ja koristekasveja on nyt tulossa. Exceliin tein viljelyskalenteri, jossa omilla välilehdillä toimintakaleneri, viljelykalenteri, lajikeet ja ohjeita. Toimintakalenteriin kirjatana ylös kylvöajat, säätietoja yms. Viljelykalenteri kertoo mitä lajikkeita pitää kuukaisittan kylvää. Lajikkeissa on lista eri lajeista, mihin ryhmään ne kuuluu (koriste, maata parantavat yms) ja kylvö-ohjeet. Ohjeet välilehdellä on seikkaperäisempiä ohjeita tietyistä kasveista, esimerkiksi parsasta, joka tuottaa satoa vasta kolmantena vuonna. Haluan lisätä exceliin vielä kumppanuuskasvit. Ehkäpä yksi välilehti voisi olla omille havainnoille ja kokemuksille.

Esikasvatettavaa on niin paljon, että piti keksiä lisätilaa taimille. Mieleen johtui varastossa olevat makuuhuoneen lattian ylijäämä lankut. Olen niitä säästellyt jotain hyvää käyttötarkoitusta varten, mutta sitä ei ole ilmaantunut. Nyt raaskin käyttää ne väliaikaiseksi ikkunapenkiksi. Muutamalla ruuvilla koottu ikkupenkki on helppo purkaa ja viedä varastoon odottamaan seuraava kevättä.


2 kommenttia:

  1. Onkin kätevä. Monessa kodissa tarvitaan kohta tuollaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, monet sanoo ettei ole paikkaa mihin laittaa taimia kasvamaan. Ei kaikkien "huonekalujen" tarvitse olla esillä 365 päivää vuodesta. Kulmaraudat on hyvä laittaa jalkojen tueksi ja jolloin laudan pätkällä kiinnittää pysyvä ikkunalauta väliaikaiseen penkkiin.

      Poista

Hei,
kiva juttu, että kommentoit tätä blogijulkaisua.