En uskonut, että Helmi näin pitkälle katsoisi mailmaa kanssani. Nyt koiran kunto on kuitenkin huonontunut. Vuosi sitten helmikuussa todettiin DM ensi oireet. Oikeasti ensi oireet taisi olla jo reilusti sitä ennen. Se tassun aiheuttama pieni huomaamaton viiva lumihangessa, joka kasvoi aikaa myöden pidemmäksi ja syvemmäksi. Nyt on eron aika käsillä ja Helmi ei taida huhtikuuta nähdä. En tiedä miksi en hoksannut hyvissä ajoin aloittaa uurnan valmistusta. Ehkäpä aihetta halusi välttää. Nyt sitä ei voi enää välttää. Minusta on hieno tapa valmistaa itse koiralle sen viimeinen leposija. Vaikka se onkin tuhkana purkissa. Helmi pääsee ainakin toistaiseksi takan päälle tai kirjahyllyyn. Kun aika on kypsä ja paikka oikea, luovutan tuhkan luontoon.
Tuhkauurnan materiaaliksi valitsin koivun. Liimasin ensi sisäkehikon ja sitten lisäsin kannen ja pohjan. Näin säin 160*160*350 mm kokoisen koivupalikan, jonka sisus on ontto. Seinämät noin 45 mm paksuja sekä pohja ja kansi noin 70 mm vahvuisia.
Tänään pääsin sorvaamaan ja ensimmäistä kertaa elämässäni. Muoto alkaa hahmottua. Ensi kerralla vielä viimeistelyä, hionta, kannen sahaus irti ja kannen suunnittelu.
Yksi särö on jo uurnassa, joka syntyi liimauksessa tehdystä virheestä. Tavallaan se sopii uurnan pohjaan pieneksi kauneusvirheeksi. Helmin vasen etutassukin on valkoinen eli värivirheellinen.
Ihana kaunis ele muistaa perheenjäsentä.
VastaaPoistat. Salla
Kirjoititpas kauniisti vaikeasta asiasta.
VastaaPoistaJa hienoa tehdä rakkaalle koiralle tuhkauurna itse. Itse en varmaan osaisi, joten mennee ostopuuhiksi aikanaan, mutta muuten on melko samat suunnitelmat kuin sullakin, niiden tuhkien kohtalosta.
Minullekin tämä oli ensimmäinen laatuaan ja ensimmäinen kerta sorvinkin ääressä. Surutyötä johon syveni ihan omalla tavallaan.
VastaaPoista