12.1.2012

Askarteluhuone


Taas edistyy. Askarteluhuoneessa kävin hiomassa kipsilevyjen saumat ja tein viimeiset paikkaukset. Lisäksi sain rassattua tukkeutuneen viemärin käyttökuntoon. Putkari kävi laittamassa juoksevan veden ennen joulua. Toivottavasti viemäri jatkossakin vetää hyvin. Tuosta viereisestä TH-marketista löysin kolme pakettia Isotexin sisustuslevyjä hyvin edulliseen hintaan. Niillä päätin työstää askarteluhuoneen eteisen ja tänään sain levytettyä eteisen ainoan ehjän seinän. Nopeasti syntyy valmista pintaa ko. levyillä. Toimii myös lisäeristyksenä.


Viime viikonloppuna sain rapattua remonttilaastilla hormiston. Putsasin myös poistoilmahormin. Ikävä kyllä oli mennyt siivekkeet jo niin hauraaksi, että ei lähtenyt ehjänä pois. Hormista löytyi kuollut siili. Kumma juttu. Miten lie sinne joutunut. Piipussa on ollut hattukin jo parikymmentä vuotta. Tuohon vielä antiikkilaastit päälle ja sekin on sitten valmis.


Sitten pitää tehdä viimeiset seinien maalaukset, saattaa loppuun eteisen seinät, maalata lattia ja sitten listoitus.

 Eteisen vanhaa ja uutta seinää









8.1.2012

Pitkästä aikaa

On mennyt monta viikkoa ilman mainittavaa edistymistä. Ansiotyössä on ollut kiirettä ja iltaisin ei ole riittänyt intoa remontointiin. Kotia on siivottu ja järjestetty remontoinnin jäädessä. Nyt taas vihdoin olen saanut jotain aikaiseksi. Askarteluhuoneen viimeinen seinä on saanut kipsilevyt ja hormi remonttilaastin. Yksi seinä kolmesta on maalattu kahteen kertaan, toinen kerran ja kolmannessa on saumat kuivumassa. Seinien jälkeen on vuorossa sellaiset huonekalut jotka kiinnitetään seinälle ja sitten maalataan lattia. Sen jälkeen on jäljellä vain listoitus ja kalustus sekä komeroiden ehostus sisältä. Sitten voidaankin ottaa työnalle askarteluhuoneen eteinen.

13.11.2011

Leppoisa isänpäivä

Aamulla heräsin kello 9.30 kahvin tuoksuun ja poikien onnitteluihin. Miten nukuinkin niin sikeästi, että en aamulla herännyt isompien poikien heräämiseen. Oiva oli jäänyt kaveriksi nukkumaan kun Jenni ja pojat olivat menneet aamupalan tekoon. Aamukahvi, smuuti ja leipä sänkyyn. Ei hassumpaa. Pojista oli hauskaa syödä aamupalaa sängyssä. "Ihan kuin retkellä" he kommentoivat.

Iltaruuaksi syötiin paahtopaistia. Paisti valmistui askarteluhuoneen puuhellan uunissa. Ensimmäistä kertaa tehtiin ruokaa ko. hellalla. Paistista tuli ylikypsää eli hellan käyttö vaatii vielä harjoittelua.

Uunin lämpiämistä ja paistin kypsymistä odotellessa haravoitiin pihaa ja tehtiin betoniaskareita ylijäämä sementistä. Niistä kuvia toisella kertaa.

Tähän vuoden aikaan päivä on lyhyt ja pimeä tulee aikaisin joten harrastamaan joutuu myös pimeässä. Valokuvaus pimeässä vaatii kärsivällisyyttä ja lämpimiä vaatteita.

 Aiemmin syksyllä tehty ulkotuliteline betonista ja särkyneestä juomalasista

 Koivuklapi antaa lämpöä vuoden kylmimpänä aikana

 Koira-aitauksen vierestä kulkevaa polkua valaisee kolme myrskylyhtyä

8.11.2011

Puutöitä

Tauko. Tervetullut tauko perheestä, työstä ja arjesta. Maanantaisin nautin kaksi ja puolituntia hiljaisesta keskittymisestä ja tekemisestä. Olen tavannut puutyökurssilla mukavia ihmisiä, joiden kanssa on askareiden ohessa mukava rupatella mukavia. On mukava ottaa oppia katsomalla ihmisiä, jotka ovat keskittyneet omaan tekemiseen ja kulloisenkin projektinsa työstämiseen.

Minulla on tällä hetkellä kaksi projektia; yöpöytä ja saippuamuotti. Yöpöydän jalat ovat valmiina. Eilen tasohöylä oli vihdoin ja viimein kunnossa, joten sain höylättyä pöydänkannen. Yöpöydän mallina toimii eräs 40-luvun pieni sivupöytä, minkä isäni löysi kirpputorilta. Oheisessa kuvassa sivusarjanmallaukseen saippualaatikon ylijäämä pala.

Koska eilen minulla ei ollut riittävästi puuta mukana yöpöydän sivusarjaa varten, päätin työstää saippuamuottia. Ehdin työstää pohjan ja reunapalat valmiiksi. Tosin vielä pitää päättää ajetaanko reunoihin ja pohjaan leikkurille leikkausurat. Jos teen leikkausurat niin sitten pitää tehdä myös leikkuuveitsi.

Ensi kerralla saan saippuamuotin valmiiksi ja sitten voin jatkaa yöpöydän työstämistä.

25.10.2011

Askarteluhuoneessa askartelua


Askarteluhuoneen valmistuminen etenee. Nyt on kutakuinkin kaikki tarpeellinen hankittu maalia ja tapettia myöten. Ulkoseinät on eristetty ja levytetty kipsilevyllä. Myös palomuuriin rajautuva seinä on levytetty. Eilen illalla kittasin kaikki ruuvin kannat ja pari saumaakin sain kitattua. Tänään on tarkoitus jatkaa kittausta ja pestä katto maalausta ajatellen. Tapetiksi ulkoseinille valikoitui Pihlgren & Ritolan Juhannusruusu. Sisäseiniin tulee maalia sävytettynä Tikkurilan Tunne-värikartan sävyllä Banaani J302. Keltainen valikoitui askarteluhuoneen väriksi sen takia, että se antaa inspiraatiota ja elinvoimaa. Niitähän askartelussa tarvitaan.

Nyt kun ei vielä sähköpatteri ole lämmittämässä niin olen pitänyt tulta pönttöuunissa. Hyvin lämpiää huone pönttöuunilla. On mukavampi touhuta kun on lämmin tila.

10.10.2011

Askarteluhuone

Meillä on kellarikerroksessa omalla sisäänkäynnillä yksiö. Nyt tuosta yksiöstä on tarkoitus tehdä askarteluhuone. Huoneessa on puuhella, pönttöuuni ja sähköpatteri lämmönlähteenä. Ajattelin laittaa ulkoseiniin eristykseksi Finnfoamin s40 saneerauslevyä. Siihen päälle kipsilevyt ja sitten tapetti. Katossa on halltexit ja ne olisi tarkoitus maalata valkoiseksi. Lattian ajattelin ensin maalata, mutta toisaalta sen voisi jättää sellaiseksi kuin se nyt on. Kalustus tehdään olemassa olevilla huonekaluilla, joita tarvittaessa tuunataan. Huoneessa on tarkoitus tehdä mm saippuaa. Nyt siellä on pieni lavuaari joka on tarkoitus vaihtaa isompaan, jotta välineiden tiskaus onnistuu vaivattomasti. Tarvitaan siis myös uusi hana ja uuden vesiputket. Tarvitaan myös iso pöytä ompelukoneelle ja saumurille. Haluaisin kattoon ripustaa taustakankaan valokuvaus puuhia varten, mutta katsotaan nyt mihin kaikkeen tila riittää.





4.10.2011

Harrastus

Voisi kuvitella, että -54 rakennetun talon isäntä, jolla on kolme alle neljä vuotiasta poikaa sekä kaksi koiraa ja tunnin työmatka, olisi jo riittävän kiireinen ilman harrastuksia. Kuitenkin päätin, että kerran viikossa on saatava aikaa myös itselle ja niinpä ilmottauduin puutyökurssille. Puutöitä en ole tehnyt kuin hieman ala-asteella ja sitten yläasteella. Puu materiaalina kiehtoo minua, puu on miellyttävä katsella ja kokea. Puu on myös ekologinen materiaali. Täällä kylmässä pohjolassa puu on antanut meille mahdollisuudet elämään. Puu on antanut valoa, lämpöä ja suojaa.

Tiedän olevani vielä melko tietämätön puutöiden suhteen, vaikka kaikki muut ovatkin kurssilla jo melko kokeneita konkareita. Tästä on minulle kuitenkin enemmän hyötyä kuin haittaa, sillä nyt minulla on monta opettajaa. Tiedän ja osaan ensi keväänä paljon enemmän kuin nyt.