8.2.2014

Koiralle askarreltua

Pakkanen paukkuu ja ovista vetää. Lattiat on kylmät ja vanha koira yrittää sohvalle nukkumaan. Ongelmana on, että koiralla ei ole sohvalle mitään asiaa. Meillä koirat on koiria, vaikka rakkaita perheen jäseniä onkin. Mä en nuku koiran kanssa (eikä kyllä mahtuiskaan, ku lapset änkee väliin lähes joka yö) ja en ota koiraa sohvallekaan köllöttelemään. Koira kuuluu lattialle, mutta voihan tärkeän perheen jäsenen oloa tehdä mukavaksi.

Edelliset koirien nukkumapaikat on kuopsuteltu rikki joten oli aika tehdä uudet. Kaupasta löytyi pari isoa tyynyä löytyi edullisesti ja mieleen muistui taas rikkoutuneiden farkkujen läjä. Ompelusten kanssa on päästy vauhtiin ja tarvikkeet on edelleen ruokailuhuoneessa esillä. Siitä se ajatus sitten lähti.

Poikien kanssa katsottiin lastenelokuvaa ja samalla saksin 169 neliön muotoista 6*6 cm palaa farkuista. Näistä paloista muodostui osa tyynynpäällistä, kun surauttelin ne toisiinsa kiinni. Hieman jäi vielä pieneksi ja niks naks saksin aikoinaan, niin tärkeet Dieselin kalliit farkut suikaleiksi. Pohjaan ompelin säämiskään, sillä ajatuksella ettei olisi niin liukas. Kierrätysvetoketjun ansiosta päällinen on pestävä. Pesu mahdollisuus on tärkeä, kun on kyseessä koiran tyyny. Nuo koirat on jo niin vanhoja ja raihnasia, että toivon näistä tyynyistä lattiatyynyjä lasten huoneeseen sitten kun koirista aika jättää. Saa nähdä kestävätkö siihen asti.
Ohjetta mulla ei ole jakaa, sillä tää tehtiin ihan omasta päästä (siis farkuista). Mitään hajua miten näitä oikeasti tehdään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei,
kiva juttu, että kommentoit tätä blogijulkaisua.