6.5.2014

Painajainen

Näin viime yönä inhottavaa painajaista. Kaupungin kaavoitusvirastosta tulivat kertomaan, että talomme takana olevaan puistoon rakennetaan kerrostalo ja meidän tontista pakkolunastetaan sitä varten osa. Yritin selittää, että eihän siihen voi rakentaa. Maata pitäisi tuoda monttuun ja sehän on kaavoitettu puistoksi. Ja miten käy lintujen ja oravien. Mitä tapahtuu meidän maisemalle. En halua, että ihmiset kerrostalon ikkunoista tuijottaa meille sisään. Haluan aamupalaa syödessä ja kahvia nauttiessa katsella lintujen ja oravien touhuja. Mikään selitys ja vastustus ei auttanut. Virkamiehet olivat päättäneet, että siihen mahtuu hyvin yksi kerrostalo. Yritin vielä, että pientaloalueelle yksi kerrostalo. Miten typerältä se näyttää. Ei auttanut ei. Lopulta herätyskello pelasti minut piinasta.

Pelko jäi kalvamaan selkäydintä. Entäpä, jos joku joskus keksii jotakin niin typerää.

Eilen ei napostanut laittaa pottuja multaan sillä aamulla tilanne näytti tältä:

Takatalvi tuli Kanta-Hämeeseen 5.5.2014.
Tänään auringon paisteessa annettiin akka-auran laulaa ja laitettiin siemenperunat multaan. Siitä ei ole nyt kuvaa, sillä en jaksa lähteä enää sitä ottamaan. Olo on väsynyt. Huhtikuu oli vissiin liian rankka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei,
kiva juttu, että kommentoit tätä blogijulkaisua.