29.8.2010
Sateelta suojautumista, purkutöitä ja eristämistä
Pari viikkoa sitten talo sai puiston puolelle elämänsä ensimmäiset sadevesikourut ja syöksytorven. Puiston puolelle asentaminen on hankalaa. Noin kolmen metriä talon seinästä alkaa iso monttu, josta on aikoinaan haettu tiilitehtaalle tekotarpeita. Tikkailta ei siis onnistunut. Onneksi suvusta löytyy vanhat kunnon Hakin tellingit. Koko kesän on ollut kuivaa ja kun oli aika rakentaa tellingit vettä satoi taivaan täydeltä. Onneksi kourut saimme asentaa ilman vesisadetta. Kiitos vaan talkoo väellä lastenhoitoavusta sekä remontointiavusta.
Yläkerran wc:stä on purkammatta enää hana ja lavuaari. Tulevan kylpyhuoneen lattiasta purin raakalaudat pois. Kylppärin sivuseinä ja päätyseinä ovat saaneet ensimmäisen kerroksen SPU eristettä. Ei uretaanivaahdolla tiivisitäminen aloittelijalle ihan helppoa. Tekemällä oppii. Isä, äiti ja mummo kävivät tänään kylässä. Äiti ja mummo keräsivät viimeisä marjoja ja olivat Jennin apuna poikien kanssa. Isän kanssa asensimme ensimmäit runkoleijonat makkarin vinokattoon. Jälleen kiitos talkoolaisille avusta.
Putkimiestä varten purin yläkerran aulan lattia (edellisten omistajien aikan lattialankut oli katkaistu viemärin asennuksen yhteydessä) ja keräsin purut talteen jätesäkkeihin. Tarkoitus on vetää viemäri päätyseinän ali tulevaan kylpyhuoneeseen. Vesiputket tulee kulkemaan lattian alla aulan osalta ja kylpyhuoneeseen putket tulee pinta-asennuksena.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Hei,
kiva juttu, että kommentoit tätä blogijulkaisua.