8.6.2014

Kesäkuun eka blogaus

Blogissa on ollut hiljaista, sillä olimme lomalla toukokuun lopussa Tanskassa. Viihdyttiin Lalandian lomakylässä ja katsastettiin Legoland. Voin sanoa, että oli ihan huippu paikka meidän legohulluille pojille. Loman jälkeen odotti kaikki tekemättömät puutarhatyöt ja nyt on kiritty karannutta aikataulua umpeen.

Nurmikko oli niin pitkä, että piti huoltaa moottorilla käyvä ruohonleikkuri työtä varten. Hyvin tuo vielä kolmen vuoden tauon jälkeen pelittää. Marjapensaat kaipasivat suojaa rätkiltä ja samalla suojattiin mansikatkin. Härkäpavut, loput perunat, kaalit ja monet muut on istutettu/kylvetty. Keväällä tilasin kuormallisen heinää katteeksi. "Multasin" perunat heinällä. Naapurit vissii pitää meitä vähän kaheleina. Pelkäsivät, että olen hevosen ostanut. Eihän meillä ole edes tallia. Tänään ostin muutaman uutuuden meidän puutarhaan. Ne löytyvät alla olevista kuvista.

Perunat mullattu.

Punasipulin varret retkottaa.

Minimaissi on hyvässä kasvussa.
Päärynäpuu jäi suojaamatta syksyllä ja rusakot teki tehtävänsä. Nyt puu on kuollut.

Punaherukka.

Kasvihuonekurkku kukkii.
Uutuus meillä ranskan laventeli.

Aivan mielettömän hurmaavan tuoksuinen ananassalvia on meille uusi tuttavuus.

Väriä yrttien seuraksi bataatilla, joka sekin ensimmäinen laatuaan meillä.

2 kommenttia:

  1. Minäkin "multasin" perunat oljilla. Siihen kelpasivat samat oljet, jotka olivat talvella valkosipulin katteena. Teillähän on laaja valikoima viljelyssä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lähtee tää hyötyviljelyjen valikoima aina vähän lapasesta. Viljelmät tuntuu myös valtaavan vuosi vuodelta enemmän tilaa itselleen.

      Poista

Hei,
kiva juttu, että kommentoit tätä blogijulkaisua.