12.6.2015

Oksakasan hävitys

Kaupunkijussikin tarvitsee puutarhan hoidossa kaikenlaisia välineitä. Varastotilan ja ostovoiman ollessa rajallinen oppii etsimään vaihtoehtoja omistamiselle. Omakotiliiton paikalliselta jäsenyhdistykseltä voi vuokrata erinäisiä koneita edullisesti. Oksasilppurin olen vuokrannut aina silloin tällöin. On mahtavaa, kun kaikkea ei tarvitse omistaa itse.

Iso läjä oksia silppuuntuu muutamassa tunnissa. Oman pihan oksahaketta olen laittanut hyötykasvien alustoille rajaamaan nurmikon leikkuuta ja ehkäisemään rikkaruohojen kasvua. Edellisenä vuonna vadelmarivi sai katteet. Nyt sitä sai hetki sitten istutetun omenapuun lisäksi raparperi ja alppikärhö.



Haketta syntyy vaivattomasti.
Kuvassa oleva raparperi kylvettiin vuosi sitten keväällä. Ovat kasvaneet siemenenistä jo kohtalaisen kokoisiksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei,
kiva juttu, että kommentoit tätä blogijulkaisua.